31. joulukuuta 2014

Marenkeja ja marmorinen lahja




Joulun alla rakas ystäväni poikkesi kylässä ja toi mieluisan tuliaisen. Blogiani lukeneena tiesi heikkouteni marmoriin. Marmorileikkuulauta on kaunis keittiön koriste sellaisenaan, vaikka ystäväni toivoi heti kovaa käyttöä, elämisen jäljet saavat näkyä! Aion kuitenkin alkuun käyttää lahjaa pienten herkkujen tarjoiluun. Tänään uudenvuodenaattona marmorilta löytyy suklaamarenkeja!









Tein suklaamarengit kinuskikissan täältä löytyvän ohjeen mukaisesti. En käyttänyt paistomittaria vispatessani sokeria ja valkuaisia. Kokeilin sormituntumalla milloin sokerikiteet olivat sulaneet vesihauteessa. Sulaa suklaata taisin laittaa enemmän kuin ohjeessa oli;) Marenkivaahtoa saa vatkata sen verran kärsivällisesti (ainakin 10 minuuttia..) että jonkin sortin Kitchen Aidille olisi käyttöä. Muutenkin tämän makean herkun valmistuminen vaatii kärsivällisyyttä sillä marengit ovat uunissa sen 1,5 tuntia. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Toivottavasti myös tuleva vuosi on sellainen kaikille teille!



       Makeaa ja onnellista uutta vuotta juuri Sinulle!!!!

27. joulukuuta 2014

Joulun kuvasaldoa



Sinne meni! Olisin voinut viettää joulua kyllä kauemminkin. Toisaalta siitä kunnialla selviäminen on myös huojentavaa.  Lapset saivat toivomiaan lahjoja ja kuusi on pysynyt pystyssä. Me aikuiset olemme nauttineet hyvästä ruoasta, tunnelmasta sekä lasten riemun ja jännityksen seuraamisesta.


Lahjat eivät tietenkään ole joulussa tärkeintä mutta joulun varjolla kuitenkin lahjoin myös itse itseäni parilla paketilla. Kaksi niistä saapuu tammikuun puolella (...niistä lisää myöhemmin!)Ja yksi on kuvan hopeatarjotin. Se on vanha Arabian tarjotin, jälleen kirpparilöytö, jota en voinut vastustaa. Vaikka se on tavallaan sarjassamme - turhat hankinnat. Pitäähän ihmisellä olla tarjotin, jolla voi sitten kantaa vieraille kuohujuomat lasten ylioppilasjuhlissa...Selityksiä riittää. Mutta  kyllä  hopeatarjotin toi joulupöytään kaivattua juhlan tuntua!







Itse joulupukki muisti sisustuskirjalla ja pellavalakanoilla.





























An old Arabia silvertray is an early christmas gift to myself. Linen sheets and interiorbook I got from Santa! ;) 

16. joulukuuta 2014

DIY- joulukoristeita




Tein "blogiurani" alussa ikean lipastoon nahkavetimet ja jo pidemmäin aikaa jämäpalasta on ollut tarkoitus tehdä jotakin. Joulun alla päädyin helppoon ideaan tehdä nahkaisia kuusenkoristeita:)Nahka on luonnonväristä parkkinahkaa, josta saksilla on helppo leikata sopivan muotoisia koristeita. Nahkarei'ittimen avulla voi halutessaan kuvioida koristeita. 

Tarkoitus olisi vielä tehdä mustasta nahasta vastaavia.  Katsotaan ehdinkö ennen joulua... 













10. joulukuuta 2014

joulunpunainen valaisin




Sympaattinen punainen hiippalakki ilmestyi yläkerran tietokoneaulaan. Vaikka punainen ei ole meidän kodin sisustuksen ykkösväri, on sitä vähitellen ilmestynyt pienissä määrin kotiimme. Ja mikäs siinä, etenkin näin joulun alla;) 

Tämä söpö 50-luvun (oletan) valaisin löytyi lähikirppikseltä. Kolhiintunut ulkonäkö ja patinoitunut messinki olivat vain plussaa. Ja eihän valaisimia voi olla ihmisellä liikaa?  







An old table lamp from the 50´s is my latest flea market treasure. 

8. joulukuuta 2014

Lahjaksi vintage tunnelmaa




Sain ystävältäni tuikun, joka ei uponnut hänen sisustusmakuunsa. Hän oli ajatellut, että saattaisin tykätä siitä ja säästi sen minulle. Mielestäni se sopii sisustustyyliini oikein hyvin;) Tuikku saattaisi olla peräsin 70- luvulta, ainakin vastaavia siltä vuosikymmeneltä olen nähnyt.





Kuparinen kynttilänjalka taas päätyi minulle kun ihailin sitä kirpputorilla. Jätin kuitenkin sen myyntipöytään, vaikka hintakin oli muutaman euron. Ihana mummo kuitenkin käveli luokseni ja sanoi, että kynttilänjalka on hänen pöydästään ja hän haluaa antaa sen minulle. Otin lahjan kiitollisena vastaan.






Siinä ne ilahduttavat kumpainenkin pimeitä iltoja.





Brass candle holder is a gift from a friend. The other one in copper I found from flea market, where an old cute lady wanted me to have it;) Dark, finnish december becomes a bit nicer with these two beauties...

1. joulukuuta 2014

Stockholm- taulu





Jepujee, se on joulukuun ensimmäinen. Jouluista tunnelmaa on haettu havuista ja kynttilöistä. Varsinainen koristelu taitaa kuitenkin ajoittua lähemmäksi joulua kun on saatu siivoukset tehtyä. Virkistävää muutosta kotiin on saatu joulun alla uudesta taulusta.

Studio Esinamin Stockholm- printti sai sopivan kokoiset raamit kehystyliikkeestä ja nyt se komeilee ruokailutilan seinällä. Pidin kyllä aikaisemmin tyhjän seinän rauhoittavasta tunnelmasta, mutta kyllä tämä taulu tuo omanlaista kodikkuutta tilaan. 









Mustat kehykset käyvät kivasti yhteen Bertoia- tuolien kanssa. Taulun vasemmella puolella olisi vielä tilaa saimaisen yrityksen Paris- printille, joka tosiaan meille saapui bonuksena. Tauluista tulisi näyttävä pari tai sitten se on liikaa..harkitsen vielä asiaa.




24. marraskuuta 2014

Arpaonnea

kuva:studioesinam.com



Aika usein tulee osallistuttua blogeissa arvontoihin. Ja tällä kertaa voitin! Käsittämätöntä!  Arpaonni suosi ihanassa My scandinavian home- blogissa ja sain valita haluamani printin Studio Esinamin Elevations- sarjasta. Valinta oli helppo, suosikkikaupunkini Tukholma. 

Jos olet lukenut blogiani pidempään, muistat ehkä kun kirjoittelin kaupunkiaiheisista printeistä täällä. 




kuva:studioesinam.com




Printti saapui postissa viime viikolla..




..tai niitä tuli itse asiassa kaksi sillä olivat lähettäneet vahingossa väärän printin (Paris Elevations) ja sain pitää myös sen, mitä asiakaspalvelua!!






Printit ovat kooltaan 65x100 cm ja meinasin jo hakea Ikeasta 70x100 kehykset, kun oikean kokoisia ei markkinoilta ilmeisesti löydy. Lopulta tulin siihen tulokseen, että taas yritän säästää väärässä paikassa... No toivotaan, että kannatti! Mitään erikoisuuksia ei ole luvassa vaan mustalla mennään. Toistaiseksi päädyin kehystämään vain tuon Stockholm- printin ja mietin mihin Paris- printti päätyy...Nappaan kuvan tänne, kunhan taulu saadaan seinälle.


kuva: studioesinam.com

22. marraskuuta 2014

Havuja kiitos!




Olen syttynyt aivan kympillä havuilla sisustamiseen. Männynoksat löysivät tiensä lähimetsästä vanhaan lasipulloon sekä pieneen kristallimaljakkoon. Havut ovat kivaa ja yksinkertaisen kaunista vaihtelua leikkokukille ja tuovat kotiin joulun ja talven fiilistä.















Näihin tunnelmiin. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

16. marraskuuta 2014

Joulutoiveita

1. Leivänpaahdin/ Dualit 2. Colorful/Agaton &Ulin 3. Semi pendel /Gubi 4. Pellavalakanat /Anno 5. Sähkövatkain/Dualit 6. Tuoksukynttilä/ Byredo 7. Neule/Malene Birger 8. Rannekello/ Marc by Marc Jacobs





Kyllä täälläkin hengissä ollaan, vaikka hiljaista on pidellyt. Pimeys, kiire, kadonnut motivaatio ja vaikka mitä. Valokuvaaminenkaan ei innosta enää työpäivän jälkeen kun taitoja hämäräkuvaukseen ei löydy. Mutta se mikä piristää on joulun ja talven tulo! Odotan jo innolla, että saadaan laittaa joulua kotiin, leipoa, tunnelmoida kynttilän valossa ja viettää toivon mukaan lumista joululomaa.

Tein kuvitteellisen joululahjatoivelistan, josta todennäköisesti en saa mitään, mutta ilahtuisin näistä kovin! Meillä on viime vuosina ollut tapana ostaa kullekin aikuiselle yksi kirjalahja ja tapani mukaan taidan toivoa taas sisustusaiheista kirjaa (2.). Lapset saavat sitten enemmän paketteja;)