20. tammikuuta 2015

Vähän vippiä








Kukapa sisustamisen parissa viihtynyt ei olisi törmännyt tanskalaiseen brändiin nimeltä Vipp. Vipp valmistaa laadukkaita keittiö- ja kylpyhuonetuotteita sekä nykyään  heiltä löytyy myös oma keittiökonseptinsakin. Tunnetuin heidän tuotteistaan taitaa kuitenkin olla merkin jämäkkä poljinroskis (kuva alla), joka on suunniteltu jo 1930-luvulla. 


Ottaisin riemusta kiljuen minkä vaan Vipp- tuotteen kotiini mutta korkeat hinnat saavat kyllä ostohalut katoamaan. Alennusmyynneistä löytyi kuitenkin pieni pala Vippiä meidän keittiöön (kuvat yllä) imukuppikoukkujen muodossa. Kympin kipale nämäkin, kai sitä halvemmallakin voi ripustaa. Oletettavasti tuotteet ovat kuitenkin kestäviä ja ainakin minun silmääni näyttävät tyylikkäiltä.  






kuvat: vipp.com



I got new Vipp-hooks in our kitchen:)

12. tammikuuta 2015

Herkkusalaatti




Santsikupissa ei ole paljon ruoalla mässäilty mutta ruoan kuvaaminen tähän olikin hauskaa. Joulun ajalta ylijääneet granaattiomenat sekä homejuustot saivat uuden tarkoituksen elämälleen tässä herkkusalaatissa. Granaattiomena oli muuten täysin uusi tuttavuus. Tai syönyt olen useasti, mutta itse en ole  sitä mihinkään käyttänyt. En ainakaan osannut sitä käsitellä sillä punaista hedelmänestettä roiskui ympäri keittiön seiniä.










Yksinkertaisen herkullinen salaatti, jonka ainesosien mittasuhteet voi valita oman maun ja fiiliksen mukaan:

jääsalaattia tms.
1 kpl granaattiomena
2 kpl päärynää (kypsiä ja mehukkaita!)
aurajuustoa
Pähkinöitä
Balsamico- kastiketta


Ei ehkä mikään kevyin salaatti mutta pirun hyvää!;)


6. tammikuuta 2015

Kaunista luettavaa



Sisustuskirjapinoni kohosi taas muutamalla sentillä kun tein kaksi alelöytöä akateemisesta kirjakaupasta. Näitä kyseisiä kirjoja olen ihastellut jo useamman kerran mutta en ole raaskinut ostaa.















Näiden kahden kirjan parissa tulen varmasti viettämään monta antoisaa hetkeä kahvikupin kera. 








Avaimia ajattomiin suomalaisiin sisustuksiin- kirja tarjoaa sisustuarkkitehti Hanni Koroman sisustamia suomalaisia koteja, joista Sami Sykkö on mukavasti kirjoittanut. Kuvat ovat Jaanis Kerkiksen ottamia. Kirja sisältää mm. paljon vinkkejä sisustusratkaisuihin ja pulmiin. Kuvat ovat ihanan levollisia, rauhallisine sävyineen. 







Scandinavian Modern- teoksen parissa taas pääsee muun muassa vierailemaan usean tunnetun pohjoismaalaisen arkkitehdin ja suunnittelijan kodissa sekä palauttamaan mieliin designklassikoita esim. 1900-luvun puolivälistä. Kirjasta käy hyvin ilmi miten ajatonta hyvä design on.